sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kun ylläpitäjä lähtee

Viime keväänä päädyin monen mutkan kautta jättämään rakkaan, itseperustamani roolipelin. Päätin että syksyn tullen kirjoitan aiheesta merkinnän tänne blogiin ja nyt, koska koivut jo tiputtelevat keltaisia lehtiään, on viimein sen aika. Sitäpaitsi nenä osoittaa jo kohti uusia tuulia, joten hoidetaanpa tämä pois alta.

Roolipelistä lähteminen on aina vaikeaa. Olo on joka kerta enemmän tai vähemmän haikea, koska sitä on jättämässä taakseen jotain jolle on antanut aikaansa ja josta on tykännyt edes hetken elämässään. Oli kyseessä sitten neljän vuoden rupeama tai lyhyt poikkeaminen pelissä, joka ei sitten tuntunutkaan omalta. Pelaajat saavat tulla ja mennä vapaasti, mutta kun kyse on ylläpitäjästä tai pelinjohtajasta, homma mutkistuu ja muuttuu hankalammaksi. Vaikka periaatteessa ylläpitäjälläkin pitäisi mielestäni olla se sama vapaus vain ottaa ja lähteä.. Vaikkakin muistaen omat velvollisuutensa peliä kohtaan ennen kuin niin tekee.

Liian usein näkee sitä että ylläpitäjät vain katoavat eivätkä koskaan palaa peliinsä ja siten peli on tuomittu kuolemaan ja sinne jääneet pelaajat jäävät harhailemaan tietämättä miten tässä nyt pitäisi jatkaa. Odottamaan että ehkä se ylläpitäjä sieltä vielä palaisi.. Ja ajan kanssa heidän on hyväksyttävä että niin ei tule käymään. Itse en pidä tästä ratkaisusta, koska onhan se turkasen ikävää kaikille muille pelin osanottajille! En pidä tästä ratkaisusta myöskään silloin kun peli hylätään ennen kuin sinne on liittynyt ensimmäistäkään pelaajaa, koska se jää kuitenkin nettiin ja joku voi siitä innostua, tehdä hahmon ja vasta myöhemmin tajuta että ei, kukaan ei ole tulossa hyväksymään sitä. Ketään ei kiinnostanutkaan.
Joten jos perustat pelin ja intosi loppuu samantien, poista koko sivu. Ei ole mitään järkeä jättää niitä roikkumaan nettiin ja johtamaan muita pelaajia harhaan.

Mutta entäs sitten kun pelissä onkin jo jokunen pelaaja, se on ollut käynnissä jo useamman vuoden tai ainakin tarpeeksi kauan jotta sitä voidaan kutsua peliyhteisöksi? Silloin pelin poistaminen ei todellakaan ole paras ratkaisu, jos ratkaisu ollenkaan. Myös ylläpitäjän katoaminen ei ole ratkaisu, koska kuten sanoin, hylkääminen jättää vain kourallisen hämmentyneitä pelaajia taakseen. Jos ylläpitäjälle tulee tarve lähteä pelistään, silloin on parasta keskustella pelaajien kanssa ja etsiä jostakin uusi ylläpito jatkamaan omissa saappaissaan. Peli voi jatkua ilman sinuakin.. Ja sinun on osattava päästää irti asemastasi ja mahdollisesti itserakentamastasi pelistä. Se ei lopulta ole niin vaikeaa, jos teet sen oikeista syistä.

Kun ylläpito sitten päättää lopettaa ja lähteä, tuo se luultavasti mukanaan myös kourallisen vihaisia, pettyneitä pelaajia. Mutta ajan kanssa asiat helpottavat, kokemuksella voin sanoa. Sitä ollaan ensin äkäisiä ja närkästyneitä, mutta lopulta sitä annetaan anteeksi ja elämä jatkuu. Sen tähden ylläpitäjän ei kannata pelästyä tai masentua tästä reaktiosta, koska pitäisin sitä ihan inhimillisenä. Toki ylläpitäjän on pidettävä päänsä ja hoidettava homma kotiin kunnolla, ilman suurempia riitoja. Mitä rauhaisammin sitä lähtee, sitä nopeammin savu laskeutuu ja elämä jatkuu.

Tärkeintä ylläpitäjän eroamisessa on kuitenkin se että ylläpitäjä muistaa siirtää oman asemansa eteenpäin, jotta jollain on ohjat käsissä.. Ja tekee sen antaen aikaa ja ohjeistaen uutta ylläpitoa alkuun. Mutta pelaajienkin olisi ymmärrettävä se tosiasia että ylläpitäjäkin on vain ihminen. Joskus asiat muuttuvat nopeastikin eikä sitä pysty jatkamaan, ja se voi olla monen asian summa. Yritetään siis ymmärtää toisiamme ja tehdään lähtemisestäkin helpompaa toisille! Ties vaikka sen jälkeen kenenkään ei enää tarvitsisikaan lähteä...

Hyvää elokuun loppua ja syyskuun alkua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti